Inhimillisen tiedon rajallisuudesta

Elämänkatsomustiedon preliminäärikokeesta. Tehtävänanto:

9. Paul Davies kuvaa alla olevassa lainauksessa erästä älykkään suunnittelun teoriaa:
"Kun kosminen draama avautuu eteemme, alkaa näyttää siltä, että sille on olemassa 'käsikirjoitus', maailmanjärjestys, jota sen kehitys noudattaa. Kysymme silloin pakostakin, kuka tai mikä laati käsikirjoituksen ...Maailmankaikkeus ei ole mielivaltainen tapahtumien sekamelska, vaan noudattaa järjestelmällistä suunnitelmaa. Tämä panee ihmettelemään, olipa Jumalaa tai ei, onko tuon kaiken takana jokin tarkoitus.”

Paul Davies: Kultakutrin arvoitus. Miksi maailmankaikkeus on juuri sopiva elämälle, URSA 2007, lainattu:
http://www.argumentti.fi/suunnittelu_hienoviritys/suunnittelu_jumala_maailmankaikkeus.php?id=84 (ladattu 3.3.2009).

UNESCO on perustamisestaan lähtien ollut torjumassa tietämättömyyttä, typeryyttä, ennakkoluuloja ja taikauskoa. Kuitenkin nykyaikainen tiedekin kohtaa aina uusia ongelmia ja tutkimattomia alueita. (What We Do Not Know. UNESCO 1995). Pohdi kysymystä inhimillisen tiedon rajoista.


Kasvit tuntuvat noudattavan tarkkaa matemaattista kaavaa kasvattaessaan lehtiä. Luonnossa asiat tuntuvat järjestyvän itsestään; galaksien muodotkin noudattavat säännönmukaisuutta. Maailma tuntuu pyrkivän täydellisyyteen ja toisaalta täydelliseen kaaokseen. Pudotettu lautanen ei enää kerää itseään kasaan, ruho savannilla ei herää antiloopiksi. Se, mitä tapahtuu, on selitettävissä fysikaalisesti, mutta miksi, sitä emme tiedä.
 Empiirisesti tutkittavissa ja todistettavissa olevia asioita voidaan pitää yleisesti tosina, kunhan ne täyttävät tieteen kriteerit. Tunnemaailmaakin yritetään jatkuvasti mitata esimerkiksi aivosähkökäyrien avulla. ihmisten tunteista, tahdosta, intuitiosta ja siitä maailmasta, joka niiden kautta on totta, ei kuitenkaan voida saada varmasti paikkansa pitävää tietoa.Tämä ei tarkoita, että inhimillinen tieto rajoittuisi empiirisesti havaittavissa olevaan maailmaan, sillä jokaisella on omat mielipiteensä, uskomuksensa, unensa; omat totuutensa.
 Ihminen haluaa jatkuvasti lisää tietoa, varmuutta asiaintiloista. Ihminen haluaa totuuksia. Joskus asiat selitetään luonnonlakeina, joskus Jumalan tahtona. Ihmisten maailmassa on oltava yhteisiä totuuksia, faktoja, jotka järjestävät maailman käsitettävissä olevaksi.
 Haluamme julistaa totuuksia, kuten että ihminen ei voi lentää, järjestääksemme maailmaa. Kun keksitäänkin lentokone, yhteinen maailmankuva järkkyy ja sitä on alettava vahvistaa uusilla tieteellisillä koetuloksilla.
 Vaikka tietäisimme, ettemme voi tietää mitään varmaksi, jatkaisimme uskottelua itsellemme, että maailmassa on olemassa totuuksia. Näin elämä säilyy ihmisjärjelle siedettävänä.

 

Maalaus tältä vuodelta.

Vahvan johtajan tarve

Elämänkatsomustiedon preliminäärikokeesta. tehtävänanto:


 7. Monet ihmiset kaipaavat Suomeen vahvaa johtajaa. Mikä on sinun perusteltu mielipiteesi vahvan johtajan tarpeesta?


Valtion johtajasta puhuttaessa on määriteltävä, minkälaista valtiomuotoa tarkoitetaan. Johtajalla voidaan tarkoittaa demokraattisen valtion johtohahmoa, mutta ilmaus "vahva johtaja" luo mielikuvan yksinhallitsijasta. Käsitelkäämme siis ajatusta yksinvaltiaasta.
 Tuntuu absurdilta, että joku voisi  vapaaehtoisesti haluta olla toisen hallittavissa. Etenkin demokraattisen valtion kansalaisesta ajatus tuntuu vieraalta. Toisaalta on helppoa leikitellä ajatuksella, joka ei todellisuudessa kosketa omaa elämää.
 2000-luvun Suomessakin on ihmisiä, jotka haluaisivat maalle vahvan johtajan. Eritelkäämme mahdollisia syitä tällaiselle ajattelulle.
 Eläin tuntee olevansa turvassa, kun laumassa on selkeä johtaja eikä valtakamppailua tarvitse käydä. Olisi stressaavaa elää jatkuvasti muuttuvassa arvojärjestyksessä, eläin on rauhassa tietäessään paikkansa laumassa. Tällä tavoin voidaan biologisesti koettaa selittää ihmisten käytöstä, onhan ihminenkin eläin.
 Muita mahdollisia selityksiä johtaja tarpeelle on esimerkiksi se, etteivät kansalaiset koe osaavansa itse päättää asioista riittävän hyvin. Demokraattinen vastuu voidaan kokea pelottavana tai sitten politiikka ei yksinkertaisesti tunnu kiinnostavalta. Kansalainen voi myös kuvitella olevansa mukana päätöksenteossa ollessaan mukana johtajan valinnassa.
 Demokratian voidaan ajatella olevan epäoikeudenmukainen järjestelmä sikäli, että kyseisessä valtiomuodossa noudatetaan aina enemmistön mielipidettä. Siksi huolella valittu johtaja voi tuntua paremmalta vaihtoehdolta kuin demokratia.

                                             Kuvan maalasin 2011

Onko luonnon monimuotoisuus itseisarvo?

Elämänkatsomustiedon preliminäärikokeesta. Tehtävänanto:
Pohdi, onko luonnon monimuotoisuus itseisarvo vai välinearvo.

Välinearvo on jotain, jonka avulla tavoitellaan suurempaa itseisarvoa. Itseisarvo on arvokas itsessään, se on tavoite, jota kohti pyritään. Itseisarvojen hahmottaminen mahdollistaa elämänkatsomuksen rakentumisen.
 Usein itsearvoiksi mainitaan esimerkiksi onnellisuus, totuus ja oikeudenmukaisuus. Voidaan pohtia, olisiko onnellisuus näistä sittenkin ainoa itseisarvo, totuus ja oikeudenmukaisuus kun voidaan nähdä pyrkimyksinä omaa ja muiden onnellisuutta kohti. Luonnon monimuotoisuuden tapauksessa samaa ajattelukaavaa ei voida soveltaa, sillä onnellisuus koskee vain ihmisiä (joidenkin näkemysten mukaan myös muita eläimiä). Luonnon monimuotoisuus sen sijaan pitää sisällään kaiken planktonista kivilajeihin. Kivet oletettavasti eivät tunne onnellisuutta, joten lähestymistapaa on muutettava ja hyväksyttävä itseisarvoiksi muitakin arvoja kuin onnellisuus.
 Jos maailmaa ei katsota ainoastaan ihmiskeskeisestä näkökulmasta, voidaan sanoa, että luonnon monimuotoisuus on itseisarvo. Se on jotain ihmistä korkeampaa, ihminenhän on vain pieni osa luontoa. Pieni osa, joka ei ole sen etuoikeutetumpi kuin muutkaan lajit. Tästä huolimatta ihmiskunta käyttää luontoa häikäilemättömästi välineenään huolehtimatta riittävästi sen monimuotoisuuden säilymisestä. Näin ollen voidaan päätellä, että ainakaan öljy-yhtiöiden ja muiden luonnonvaroja armottomasti tuhlaavien suuryritysten johtajat eivät pidä luontomme monimuotoisuutta itseisarvona.

Paintings & drawings/Maalauksia ja piirroksia

Kuvasatoa viime kouluvuoden kuviksentunneilta. En omista skanneria, pahoitteluni. Osa näistä onkin jo nähty kortteina.

Elämän puu - The tree of life

(guassit, puukynät ja vahakynät/gouache paint, coloured pencils and crayons)

Geishan kuiskaus - The whisper of geisha

(puuvärit ja jonkinlainen tussi/coloured pencils and some kind of marker)

Nimetön/Untitled - Haimme ideoita Pakolainen -lehdistä. We were reading Pakolainen(refugee)-magazines to get inspiration.

(guassit/gouache)

 A little bit Warhol

guassit/gouaches

Haukka/Falcon

(guassit/gouaches)

 Japanilainen/Japanese

(guassit ja nestemäinen tussi/gouache and drawing ink. Käytin siveltimen sijasta puutikkua/I used a wooden stick instead of a brush)

Japanilainen2/Japanese2

(guassit ja nestemäinen tussi/gouache and drawing ink. Käytin siveltimen sijasta puutikkua/I used a wooden stick instead of a brush)

Tiikeri/Tiger

(guassit ja tussi/gouache and drawinkg ink)

Tiikeri2/Tiger2

(guassit/gouache)

Luokittelemattomuus

Filosofiankokeen esseevastaus.Olen hukannut tehtäväpaperin, en muista tarkkaa tehtävänantoa mutta tarkoituksena oli pohtia, voisiko yhteisö perustua jollekin muulle kuin identiteettien kategorisoinnille.

Ihmisellä on tarve luokitella kaikki näkemänsä ja kokemansa. Tämä helpottaa jäsentelemään ja hahmottamaan maailmaa ja yksinkertaistaa kommunikaatiota. Voidaan pohtia, onko tarve vaistomainen vai opittu. Mikäli päädytään tulokseen, että tarve on lajinomainen ja evoluution ohjaama, ei se liene kitkettävissä pois pitkälläkään aikavälillä. Jos tapa luokitella olisi opittu, se voitaisiin yrittää myös opettaa pois.
 Leikitelkäämme ajatuksella yhteisöstä, jossa kategorisoivan identiteetin mahdollistavat tekijät olisi minimoitu. Tähän vaadittaisiin muun muassa ulkonäköjen samankaltaistamista, sillä esimerkiksi ihon- tai hiustenväri aiheuttaa automaattisesti ennakko-oletuksia, jotka puolestaan vaikuttavat tapaamme kohdella kyseistä henkilöä. Harmaahiuksinen ja ryppyinen henkilö tulkitaan vanhaksi mikä aiheuttaa sen, että häntä kohdellaan vanhuksena.
 Johonkin muuhun kuin kategorisoivaan identiteettiin perustuva yhteisö on utopia, muttei koskaan täydellisesti toteutettavissa. Pienet, tiiviit yhteisöt voivat pohjautua keskinäiselle kunnioitukselle, mutta tällaistenkin yhteisöjen jäsenten toimintatapoja ohjailee identiteetin kategorisointi.
 Immanuel Kantin kategorisen imperatiivin sisällöllisen muodon mukaan ihmistä on aina kohdeltava päämääränä sinänsä. Todellisuudessa ihmisiin suhtautuminen ja heidän kohtelunsa perustuu usein utilitaristiseen tai egoistiseen laskelmointiin, jolloin ihmistä käytetään ikään kuin välineenä. Aiemmin tarkastellussa utopiassa olisi aina toimittava Kantin kategorisen imperatiivin mukaan.

Puhinaa

Lyhyt mielipide tästä lausunnosta:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/radio-dei-rasanen-liitti-uskonnon-ampumisiin-ja-perhesurmiin/art-1288473275738.html#comments-anchor

Pahuutta itsessään ei ole olemassa. Ei ole ainetta tai olotilaa nimeltään pahuus. Moraalittomat teot tarvitsevat aina tekijän, niitä ei ole olemassa ennen toteuttamistaan. Jos absoluuttinen pahuus todella olisi olemassa, rikosten tekijät vapautuisivat vastuusta. Murhaaja tai raiskaaja voiis vedota korkeampaan voimaan, esimerkiksi Saatanaan, ja väittää tämän ohjailleen häntä tekonsa hetkellä.
 Pahuutta on olemassa vain ja ainoastaan ihmisen aiheuttaessa sen.
 Hengellisyys voi olla kaunis ja arvokas asia, mutta "hengellinen herääminen ja ihmisen uskonsuhde Jumalaan" ei estä ampumistapauksia. Murrrr.

Kunnia vai totuus?

Noin vuosi sitten kirjoittamani kirja-arvostelu. Sisältää juonipaljastuksia (no shit).

Edward Morgan Forster syntyi 1879 ja kuoli 1970. Hän kirjoitti teoksen Maurice vuosina 1913-1914. Se kuitenkin julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1971. Teoksen on suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen, Gummerus julkaisi suomennoksen 1987.
 Teos käsittelee keskiluokkaisen, keskitasoisen ja keskinkertaisen Maurice Hallin elämää, ajatuksia ja tunteita. Erityisen tarkkailun alle joutuu Mauricen rakkaus hänen yliopistoaikaiseen ystäväänsä Clive Durhamiin. Teoksessa ei kuitenkaan käsitellä homoseksuaalisuuden luonnetta yleisesti vaan ihmisten suhtautumistapoja omaan seksuaalisuuteensa: joillekin se on arkipäiväinen asia, joillekin häpeän aihe joka voi johtaa nykyihmisen korvaan hullulta kuulostaviin tekoihin aikana, jolloin ikimetsien suojiin pakeneminen oli mahdollista. Teoksen pääpaino on ajallisesti Mauricen nuoruudessa, lapsuudesta kerrotaan vain pari yksittäistä tapahtumaa.
 Teos on ajoittaisesta pohdiskelevuudestaan huolimatta nopealukuinen. Se on jaettu neljään osaan, minkä vuoksi keskittyneisyys pysyy vireänä. Alle sivun pituiset luvut olisi voinut yhdistää edelliseen tai seuraavaan lukuun. Jotkut luvut, kuten Hallien luona käyvästä vieraasta kertova luku, tuntuivat asiayhteyteen kuulumattomilta eivätkä vieneet juonta eteenpäin. Osassa luvuista tapahtumat kerrotaan Cliven näkökulmasta, kaksi kertojaa suurentaa samaistumisen mahdollisuutta. Suomennos on paikoitellen ontuvaa, ilmauksia on käännetty sanatarkasti englannista tulkitsemisen sijaan.
 Mauricen yksinkertaisuus tarjoaa kaikessa epätoivoisuudessaankin lukijalle huumoria. Maurice toimii myös ajankuvauksena. Lukija saa todentuntuisen kuvan englantilaisen keskiluokan elämästä maalaiskartanossa. Yliopisto-opiskelijoiden väliset suhteet kuvataan hyvin muodollisina, vanhempia opiskelijoita on kunnioitettava. Ystävyyden osoitukset on kuitenkin sallittu; Mauricen luodessa läheisempää suhdetta Cliveen kävelemällä käsikynkkää hänen kanssaan lukijan eteen maalataan kuvaa viime vuosisadan alun yliopistoelämän sosiaalisesta puolesta.
 Mauricen kertomissa osioissa lukija pääsee seuraamaan nuoren miehen kasvua, rakastumista, katkeraa itsesyytöstä, epätoivoa, itseinhoa ja uuden mahdollisuuden saamisen tuomaa vapaudentunnetta. On kiehtovaa, ettei Mauricea kuvata sankarillisena eikä hänellä ole minkäänlaisia erityiskykyjä tai -piirteitä. Maurice kuvataan yksinkertaisena ja helposti lähestyttävänä muttei kuitenkaan mieleenpainuvana vaan virheitä tekevänä ja niitä katuvana. Clive puolestaan edustaa suhteen älyllistä puolta.
 Kirjan keskivaiheilla Clivessä tapahtuu muutos, hän huomaa, ettei enää rakasta Mauricea. Muutoksen jälkeenkään Cliveä ei kuvata vihollisena tai vääryydentekijänä. Jää lukijan itsensä päätettäväksi onko Clive tehnyt huonon vai hyvän päätöksen vai onko hän tehnyt päätöstä lainkaan. Ehkä hän on vain olosuhteiden uhri, ajan hengen velvollisuuksiinsa sitoma objekti.
 Syy, jonka vuoksi E.M. Forster ei halunnut kirjaansa julkaistavan ennen kuolemaansa ei ollut suoranaisesti sen homoseksuaalinen teema eivätkä niinkään sen rohkeat uskonnonvastaiset argumentit vaan seikka, joka tekee näistä rikollisista kuolemaantuomittuja: onnellinen loppu. Vaikka teos olisi sisältänyt eroottista ja poliittisesti ajan näkemysten vastaista materiaalia, olisi Forster voinut saada siitä julkaisukelpoisen kirjoittamalla päähenkilöt hirteen. Tästä huolimatta hän halusi nimenomaan onnellisen lopun kirjallensa, niinpä teoksen loppuosassa näyttämölle astuu uusi hahmo, Durhamien nuori ja elämänhaluinen riistanvartija Alec, jolle mikään ei ole mahdotonta. Forster halusi Mauricelleen onnellisen elämän silläkin uhalla, että kirjan julkaiseminen viivästyi lähes kuudellakymmenellä vuodella.
 1900-luvun alussa oli riskialtista kirjoittaa homoseksuaalisuudesta, mikä näkyy Mauricenkin ajattelutavassa. Hän hakeutuu lääkärille ja jopa hypnotisoijalle niinsanotun vaivansa takia ja suhtautuu varauksella vapaamielisempiin opiskelutovereihinsa. Vaikka länsimaissa seksuaalisuuden variaatioita pidetäänkin hyväksyttävinä, ei pidä unohtaa tuhansien ihmisten kärsimystä ja pelkoa rangaistuksista ja perheen arvostuksen menettämisestä.

Pieni teksti ystävyydestä

Aurinko paistaa katonharjan takaa. Piha. Pian olen puoliksi varjossa, on siirrettävä tuolia vasemmalle. Pyry soittaa kitaraa. Mansikoita.
 Onko onnellisuus ainoa itseisarvo? Onko egoistista sanoa ystävyyttä välinearvoksi? Ystävyys johtaa onnellisuuteen. Toisaalta ystävyys on paljon laajempi käsite kuin onnellisuus. Ystävyys ei välttämättä aina johda onnellisuuteen. Kuitenkin arvostamme ystävyyttä sen onnellisuuteen johtavan laadun takia. Onko ystävyys vain sana kyvylle elää sopusoinnussa ihmisten kanssa?

Ei. Tämä on ystävyyttä. Pyry soittaa ja minä kirjoitan.

Emme ole ongelmajätettä

Tämän tekstin kirjoitin pari kuukautta sitten elämänkatsomustiedon tunnilla. Jos teksti tuntuu loppuvan kesken, se johtuu siitä, että jätin loppuosan julkaisematta sen henkilökohtaisuuden vuoksi. Tarkoituksenani ei ole väheksyä hoitotyön tekijöitä vaan ottaa esille siihen liittyviä mediassakin esiintyneitä laiminlyöntitapauksia.

Oikeudenmukaisessa valtiossa sovelletaan kultaista sääntöä: kohtele toisia kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan. Yhteiskunnan tulisi olla järjestetty niin, että ikä, sukupuoli, kansalaisuus tai mikä tahansa muu tekijä ei vaikuttaisi yksilön kohteluun eriarvoisena. Vaikka Suomi on lainsäädännöllisesti yksi oikeudenmukaisimmista valtioista, epäkohtia löytyy silti hälyttävän paljon. Naiset saavat edelleen pienempää palkkaa kuin miehet, vaikka pätevyys olisi sama. Vanhustenhoidossa on suuria epäkohtia; herää jopa kysymys, onko vanhusten kohtelu lainkaan inhimillistä. Kehitysvammaisten kohtelusta inhimillisyydestä ei aina voida edes puhua: toisinaan heitä kohdellaan huonommin kuin eläimiä. Tällä hetkellä julkisuudessa herättää keskustelu autistien kohtelu: turvatoimenpiteinä on käytetty ihmisarvoa alentavi keinoja kuten pakkopaitaa ja wc:ssä käynnin mahdollisuuden eväämistä.
 Näennäisen globaalilla 2010-luvn, ullakin ulkomaalaistaustaiset henkilöt voivat joutua kohtaamaan aiheetonta syrjintää. Diskriminaatiota kohdistuu myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajiin. Medialla on oma osuutensa ennakkoluulojen vahvistamisessa. Jos asioista puhuttaisiin suoraan ja niin sanotusti lyötäisiin faktat pöytään, voitaisiin välttyä monilta väärinkäsityksiltä.
 Yksi vaietuista "ongelmaryhmistä" ovat mielenterveyspotilaat. Vaikka Suomen valtiolla on käytössä hyviä ja toimivia käytäntöjä kuten sairaseläke ja toimeentulotuki, saattaa yhteiskunnan jatkuvasti kiihtyvästä vauhdista pudonnut henkilö helposti syrjäytyä eikä konkreettista apua jaksa välttämättä etsiä byrokratian kiemuroiden läpi.

Lojuvat seinänvierillä

Kävin tänään vanhempieni luona ja löysin laatikosta runon, jonka kirjoitin 14-vuotiaana.

Lojuvat seinänvierillä

saamattomuus pisaroina poskilla

puolitiehen jääneet ajatukset

roikkuvat tahraisella tapetilla.

Aika hidastuu,

mätänee kellon sisään

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla

keittokulhoon.

Arvomaailman muutoksista

Seuraava teksti on elämänkatsomustiedon kokeesta, tehtävänanto kuuluu näin: "Ihmisten käsitykset hyvästä elämästä muuttuvat historiallisesti. Muuttuvatko myös arvot? Pystytkö keksimään arvoja, jotka ovat säilyneet arvostettuina riippumatta historiallisista aikakausista? Voit samalla pohtia mihin historiallisuuden ylittävä universaali moraali perustuisi.

Yksinkertaistaen voisi sanoa, että tietyt perusarvot ovat aikojen saatossa pysyneet ihmisille tärkeimpinä. Näitä arvoja ovat oikeudenmukaisuus, terveys, ystävyys, vauraus ja kauneus. Näiden otsikoiden alle mahtuu useita vähemmälle huomiolle jääneitä arvoja, joilla toki on niilläkin oma filosofinen ja historiallinen merkityksensä. Hyvä esimerkki tällaisista arvoista on tasa-arvo, joka nykyään on monelle ihmiselle jopa kaikkein keskeisin arvo, mutta joka ajassa taaksepäin katsoessa ei ole ollut kovinkaan merkityksellinen. Länsimaisessa kulttuurissa tasa-arvo alkoi lähestyä nykyistä merkitystään vasta 1700-luvun loppupuolella, antiikin Roomassa siitä ei ollut tietoakaan.
 Vaikka arvot pysyisivätkin samoina, niiden tärkeysjärjestys muuttuu vääjäämättä ulkoisen maailman muuttuessa. Terveellistä elämäntapaa on arvostettu lähes aina, mutta joskus siitä on tingitty esimerkiksi kauneuden nimeen. Kärjistetyimpiä esimerkkejä tästä ovat kiinalainen jalkojensitomisperinne ja korsetit ynnä muut liikkumista ja elintoimintoja rajoittavat asusteet.
 Kauneutta on aina pidetty arvossa, mutta sen ihanteelliset ilmenemismuodot ovat vaihdelleet ääripäästä toiseen. Käsittelyyn voiis ottaa vaikkapa naisen ulkonäköihanteen: hedelmällisyyttä osoittavasta pyreämuotoisuudesta kreikkalaisten jumalhahmojen kautta on päädytty nykypäivän ulkonäkönormeihin.
 Esteettisten arvojen muutokset näkyvät selkeästi myös taiteessa, tästä otettakoon esimerkiksi arkkitehtuuri, joka monimuotoisuudessaan aina heijastelee senhetkistä yhteiskunnallista tilaa ja aikansa henkeä ja siten myös vallitsevaan arvomaailmaa. Vaikka keskiaikaisella katedraalilla ja bauhaus-tyylisellä rakennuksella ei montaa yhteneväisyyttä olekaan, kertovat ne molemmat aikansa suhtautumisesta esteettisiin arvoihin. Rakennusta katsomalla ja sijoittamalla se historiaan on mahdollista hahmottaa rakennushetken yleisiä arvoja; mikä on kaunista, mitä tarkoitusta varten silloin on rakennettu (maallinen vai hengellinen), kuinka paljon hyötyä ja käytännöllisyyttä on arvostettu suhteessa esteettiseen ilmeeseen.

Otsikkoessee

En kirjoittanut ylioppilaaksi vaan kirjoitimme esseet harjoituksen vuoksi. Otsikko on tämän kevään äidinkielen yo-kirjoituksista. Vaikka essee on heikoin pitkään aikaan, julkaisen sen täällä saadakseni palautetta. Teksti olisi saattanut sopia paremmin psykologian esseevastaukseksi...

4. Nykyajan sankaruus

Sankaruus tarkoittaa eri ihmisille hyvinkin erilaisia asioita. Alunperin sankarilla tarkoitettiin kreikkalaisessa mytologiassa jumalan ja ihmisen jälkeläistä. Nykyään merkitys on muuttunut. Sana sankari tuo mieleen sarjakuvasankarin tai toimintaelokuvan henkilöhahmon. Arjen sankareiksi mielletään usein poliisit ja palomiehet tai muut kriisitilanteiden ratkaisijat. Sankarin voi kuitenkin käsittää myös roolimalliksi, joksikin, jota ihaillaan ja jonka piirteitä halutaan omaksua.
 Vaikka asiaa ei tulisikaan ajateltua, jokaisella ihmisellä on joku jota ihailla. Klassisia sankareita ovat sarjakuvahahmojen lisäksi urheilijat ja muusikot. Poliittisia vaikuttajia ei pidetä samalla tavalla arvossa kuin aiemmin, vaikka poikkeuksiakin toki löytyy, esimerkiksi Barack Obama on onnistunut saamaan symbolisen aseman suurten massojen sankarina. Julkisuuden henkilöt paistattelevat sankaruuden valossa usein vain hetkellisesti, sillä median on helppoa kaivaa esiin yksityisasioita ihmisten elämästä ja niiden avulla saattaa heidät huonoon valoon. Media vaikuttaa sankareihimme myös suoltamalla jatkuvalla syötöllä uusia sankariehdokkaita.
 Yhdellä henkilöllä voikin olla monta eri idolia muttei välttämättä yhtä suurta sankaria; eri esikuvien hyviä puolia voidaan soveltaa ja yhdistellä sitten niistä ihanneihminen.
 Ihailun kohteeseen -sankariin- voi vertailla itseään ja muokata tavoitteitaan sankarin tavoitteita vastaaviksi. Sankareita tarvitaan oman arvomaailman muodostamiseen. Sankarit ovat avomaailman kiintotähtiä, joiden ympärille muut arvot rakentuvat. Arvot ovat ihmisyyden perusrakenteita, jotka mahdollistavat eettisen pohdinnan, järkiperäisen päätöksenteon ja yleensäkin moraalin olemassaolon. Eläinlaumoissakin on johtajia, mutta ihmiselle lajinomainen ihailun kohteen etsiminen juontaa juurensa täysin erilaiseen tarpeeseen. Ihminen on ajatteleva eläin: ihmisellä on elämän- ja maailmankuvat sekä minäkäsitys, jotka pohjautuvat arvoille.
 Sankaruus toimii myös osana kasvuprosessia. Pienen lapsen sankari on äiti, isä tai muu läheinen aikuinen. Tällöin sankarilta ei vielä vaadita tiettyjen kriteerien täyttämistä, vaan lapsi jäljittelee luontaisesti toisen, valmiimman ihmisyksilön käytöstä, mielipiteitä ja toimintatapoja.
 Vanhempana aiemmissa sankareissaan alkaa nähdä myös puutteita ja virheitä. Entisiä sankareita vastaan aletaankin kapinoida, niihin otetaan etäisyyttä. Uusia sankareita haetaan kauempaa: oma äiti ja jalkapallojoukkueen kapteeni saavat väistyä ulkomaalaisten muusikoiden ja elokuvanäyttelijöiden tieltä. Sankaruuden kriteerit muuttuvat oman arvomaailman muuttuessa ja kehittyessä. Uusia arvoja etsitään ja vanhojen sankarien mielipiteet kyseenalaistetaan.
 Arvot muuttuvat läpi koko elämän. Nuoren ihmisen sankari saattaa olla tahallisen provosoiva, mahdollisimman räikeästi vanhempien tai yhteisön normeja vastaan riitelevä henkilö. Vanhempana taas ihailun kohde on usein henkilö, joka on selvinnyt elämän vastoinkäymistä. Sankari voi olla esimerkiksi vakavasta sairaudesta selviytynyt sukulainen tai miksei vaikkapa mielipidevanki.
 Sankaruus voi myös yhdistää ihmisryhmiä. Sanotaan, että yhteinen vihollinen yhdistää enemmän kuin mikään muu, mutta myös ihmiset, joilla on sama sankari, voivat tuntea suurta yjteenkuuluvuutta.
 Nykyaja sankarit eivät ehkä taistele leijonia vastaan eivätkä taivalla Manalaan ja takaisin, mutta he tekevät pieniä suuria tekoja selviytymällä arkipäivän kamppailussa. Tulla kutsutuksi sankariksi on yksi suurimmista kohteliaisuuksista ja kunnianosoituksista, mitä ihminen voi elämässään saada.

Luovan kirjoituksen harjoitus

Kauhistuin kuullessani, että äidinkielentunnin tehtävänä oli kirjoittaa luovaa tekstiä. Eihän minulla ole mielikuvitusta. Aikaa tekstin kirjoittamiseen oli 25 minuuttia. Aihe oli vapaa mutta tekstiin piti sisällyttää tiettyjä lauseita. Sijoitin nämä määrätyt lauseet tarinaan repliikkien muodossa. Yllätyksekseni harjoitus olikin todella viihdyttävä!

Kaikki oli kaoottista. Tapaus oli ilmeisesti saanut alkunsa säröstä Tyynenmeren koralliriutan ekosysteemiä mukailevan altaan lasista ja levinnyt sitten edeten pyöreämuotoisia käytäviä vastapäivään mantereittain jaoteltuja akvaario-osastoja pitkin. Vasarahain kasvoilta paistoi lause "tämä kaupunki on liian pieni meille kahdelle" sen syöksähtäessä paineen muodostaman vesiaallon mukana merikrottien puolelle, kauas lajitoveristaan. Halusin pois kaaoksesta. Neontetrat, kiilakyljet ja muut pikkukalat jäivät jalkoihin koululuokan paetessa märkää lattiaa pitkin hämmästyttävän nopeasti etenevää rauskuparvea. Ne olivat kuin matalalla lentäviä lintuja. Talonmies liukasteli mätkiessään piraijoja harjanvarrella. Suuntasin määrätietoiset askeleeni kohti ainoaa paikkaa, jonka tiesin olevan rauhallinen tässä hullunmyllyssä. Sivuutin vastaanottotiskillä kassakoneen ja käytettyjen lipunkantojen välissä räpiköivät klovnikalat ja narikassa avuttomana roikkuvan yksinäisen mureenan. Kauempaa kantautui syyttävä huuto: "sinulla ei ole oikeutta koskea meduusaan!" Naurettavaa.
 Laskeuduin kaksi porrasaskelmaa ja astuin rauhalliseen sinisyyteen. Toisin kuin muissa akvaarioissa, manaattialtaan lasi oli vailla ensimmäistäkään naarmua. Ehkä se oli jäänyt rikkoutumattomaksi siksi, ettei lasia oltu koputeltu; manaatit eivät olleet kiinnostavia. Suljin kaaoksen ulkopuolelleni, istuin keskelle lattiaa ja nautin matalaäänisestä painostuksen tunteesta, kuin heikosti havaittavissa olevasta päänsärystä joka auttaa unohtamaan epätietoisuuden.

J.k. Huomasin vasta jälkikäteen kirjoittaneeni välillä manaatti ja välillä maneetti. Merilehmämäinen manaatti eli lamantiini kuuluu sireenieläimiin, maneetti taas on pimeässä loistava hyytelöotus.

Lepakon sydän voi lyödä 20 kertaa sekunnissa (arvostelu Sofi Oksasen romaanista Baby Jane)

"Piki oli ehdottomasti kaupungin coolein lepakko". Sofi Oksasen toisessa romaanissa Baby Janessa minäkertoja rakastuu Pikiin. Suhteen alku on onnellista aikaa, vilkasta baarielämää ja haaveilua pienistä yhteisistä asioista, Linnanmäestä ja hattaroista, vastasataneesta lumesta. Eikä ihminen muuta tarvitsekaan kuin rakkautta ja haaveita. Ja tietenkin rahaa. Rahaa naiset hankkivat postittamalla asiakkailleen alusvaatteita, joita kertoja ensin käyttää. Mitäpä ei tekisi rahan ja rakkauden eteen, hän ajattelee.

Molemmilla naisilla on mielenterveysongelmia, mutta ne ovat vain yksi osa arkea - ainakin kertoja kuvittelee niin. Pikin paniikkihäiriö kuitenkin pahenee, ja hän poistuu asunnostaan yhä harvemmin ja harvemmin. Käytännön asiat, kaupassakäynnin ja pyykinpesun, hoitaa Pikin entinen naisystävä Bossa. Järjestely tuntuu toimivan, mutta kertojassa se herättää mustasukkaisuutta: Miksen minä vaan Bossa? Lopulta tilanne kärjistyy niin, että Piki eristäytyy täysin asuntoonsa.

"Minä olin väsynyt. Piki oli väsynyt. Bossa oli väsynyt. Me olimme kaikki niin kovin väsyneitä. Niin väsyneitä, että tiesin Bossan voivan jättää Pikin ja kissat ruoatta vaikka kuukaudeksi eikä Piki silti liikkuisi kotiovensa ulkopuolelle mennäkseen kauppaan."

Yhdeksi teoksen teemoista voisikin mainita ihmisten väliset riippuvuussuhteet. Vaikka Oksanen kirjoittaa homoseksuaalisuudesta ja mielenterveyshäiriöistä ja -sairauksista, ne eivät ole teoksen varsinainen teema vaan aiheita joiden kautta teemoja, muun muassa yhteiskunnan prioriteetteja, käsitellään. Näistä pääaiheista Oksanen kirjoittaa näennäisen asiantuntevasti viljellen tekstissään niin tautiluokituksia ja diagnooseja kuin homobaarien nimiäkin. Asiantunteva sävy toiminee sellaisten lukijoiden kohdalla, jotka eivät tunne kyseisiä aihepiirejä, muutoin sävy saattaa ärsyttää lukijaa liialla yleistävyydellään.

Vaikka teos käsittelee rankkoja aiheita, se on kevytlukuinen lyhyiden lukujensa ja onnistuneen tauottamisen ansiosta. Kirja on jaettu viiteen osaan. Kerronta ei etene kronologisesti vaan osa luvuista kertoo päähenkilön myöhemmästä elämästä Joonatanin kanssa. Tämä elämä tuntuu hänestä vääränlaiselta mutta silti helpommalta kuin Pikin kanssa: pirteä ja tehokas täytyy olla vain Joonatanin läsnäollessa, miehen lähdettyä töihin kertoja saa polttaa tupakkaa ketjussa ja lojua kylvyssä tuntikausia tuntien veden hyväilevän ihoaan kuin nainen.

Juonen aukot pitävät lukijan kiinnostuneena ja saavat haluamaan tietää, mitä kertojalle ja Pikille lopulta kävi. Rakenteeseen tuo oman lisänsä sinne tänne ripotellut laulunsanat. Osien alussa ne tuovat teokseen sopivan mausteen (erityisesti Courtney Love -lainausten intermediaalisuus toimii), mutta keskellä tekstiä ne tuntuvat korneilta.

Baby Jane on synkkä kirja synkistä aiheista, joita käsitellään kaunistelemattoman avoimesti, jopa provosoivan kantaaottavasti.

"---mietin, että mikä olis paras ja varmin keino. Se kuulostaa aika varmalta että syö kaikki lääkkeet mitä löytyy, pistää muovipussin päähän ja teippaa sen roudarinteipillä niin, että varmasti tukehtuu omaan oksennukseensa. Ei tässä oikein ole vaihtoehtoja, on hankala saada apua. Aikuinen lapsi. Nuori vanhus. Liikkuva neliraajahalvaantunut."

Lasi-Ikaros (minä kirjoittajana)

Kirjoittajana olen kuin labyrintti, kuin tuulen mukaan muuttuva cumuluspilvi, josta voi eri suunnista katsottuna löytää erilaisia kuvioita; kuin kerros kerrokselta tiivistynyt liuskekivi, kuin suo, kuin pyttipannu, kuin itseään korjaava positivistisen tiedon puu, kuin kiina-heprea -sanakirja, kuin lekasora, kuin kirjoittamatta jättäjä (saan aikaan yhtä vähän hyvää tekstiä).
 Vahvuuksiani ovat analysointi, pohdinta ja persoonallisuudeksi naamioitu välttävä yleissivistys.
 Tarvitsen teknisten asioiden (kuten pilkkujen käyttämisen ja tällä tavoin sulkumerkkien välttämisen) lisäksi harjoitusta ainakin aikatauluttamisessa, nöyryydessä, epätäydellisyyden sietämisessä ja tarpeettoman julmalle itsekritiikille antautumattomuudessa. Heikkouksiani ovat myös mielikuvitusta vaativat tarinat.
 Tasapainottelen itseinhon ja -rakkauden välimaastossa. Olen kuin Ikaros, joka yrittäessään välttää lentämistä liian matalalla lentääkin liian korkealle, säikähtää omaa loistavuuttaan ja narsismin pelossa putoaa mereen. Siivet ovat sulaneet, mutta vajottuaan muita alemmas hän saa yksinäisyydessään hekumoida vahan sulattaneen voiman muistossa. Koska on liian ylpeilevää verrata itseään sankarihahmoon, sanon olevani kuin lasinpala meressä, johon Ikaros putosi. Aallot hiovat lasista täydellisen mutta sitä ennen astian on täytynyt särkyä. Koska olisi tekopyhää kumota aiempi lausuntonsa (huomaa ristiriita positivisti-vertaukseen), julistan: olen Ikaros. Olen kellari-Ikaros.

Miksi pitäisin blogia kirjoitelmistani?

Kirjoituksiani ja ajatuksiani. Enimmäkseen koulujuttuja; esseitä ja novellianalyyseja.

Opettelen olemaan häpeilemättä ja vähättelemättä tekstejäni. Yritän madaltaa kynnystä antaa tekstejäni muiden luettavaksi, ja netin kautta se onnistuu huomattavasti helpommin kuin kasvokkain. Vaikkei kirjoittaminen olekaan keskeinen asia elämässäni, voisin silti hyötyä palautteesta. Tärkeintä ei ole niinkään kirjoitusten esitteleminen vaan rennomman ja avoimemman elämänasenteen omaksuminen. (Luonnollisesti kalastelen myös kehuja.)

Haluan osata käsitellä niin myönteistä kuin kielteistäkin palautetta. Muistutus itselleni Regina Spektorin sanoin: "People are just people, they shouldn't make you nervous. ---
 People are just people, people are just people like you."