Ihmisellä on tarve luokitella kaikki näkemänsä ja kokemansa. Tämä helpottaa jäsentelemään ja hahmottamaan maailmaa ja yksinkertaistaa kommunikaatiota. Voidaan pohtia, onko tarve vaistomainen vai opittu. Mikäli päädytään tulokseen, että tarve on lajinomainen ja evoluution ohjaama, ei se liene kitkettävissä pois pitkälläkään aikavälillä. Jos tapa luokitella olisi opittu, se voitaisiin yrittää myös opettaa pois.
Leikitelkäämme ajatuksella yhteisöstä, jossa kategorisoivan identiteetin mahdollistavat tekijät olisi minimoitu. Tähän vaadittaisiin muun muassa ulkonäköjen samankaltaistamista, sillä esimerkiksi ihon- tai hiustenväri aiheuttaa automaattisesti ennakko-oletuksia, jotka puolestaan vaikuttavat tapaamme kohdella kyseistä henkilöä. Harmaahiuksinen ja ryppyinen henkilö tulkitaan vanhaksi mikä aiheuttaa sen, että häntä kohdellaan vanhuksena.
Johonkin muuhun kuin kategorisoivaan identiteettiin perustuva yhteisö on utopia, muttei koskaan täydellisesti toteutettavissa. Pienet, tiiviit yhteisöt voivat pohjautua keskinäiselle kunnioitukselle, mutta tällaistenkin yhteisöjen jäsenten toimintatapoja ohjailee identiteetin kategorisointi.
Immanuel Kantin kategorisen imperatiivin sisällöllisen muodon mukaan ihmistä on aina kohdeltava päämääränä sinänsä. Todellisuudessa ihmisiin suhtautuminen ja heidän kohtelunsa perustuu usein utilitaristiseen tai egoistiseen laskelmointiin, jolloin ihmistä käytetään ikään kuin välineenä. Aiemmin tarkastellussa utopiassa olisi aina toimittava Kantin kategorisen imperatiivin mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti