Lepakon sydän voi lyödä 20 kertaa sekunnissa (arvostelu Sofi Oksasen romaanista Baby Jane)

"Piki oli ehdottomasti kaupungin coolein lepakko". Sofi Oksasen toisessa romaanissa Baby Janessa minäkertoja rakastuu Pikiin. Suhteen alku on onnellista aikaa, vilkasta baarielämää ja haaveilua pienistä yhteisistä asioista, Linnanmäestä ja hattaroista, vastasataneesta lumesta. Eikä ihminen muuta tarvitsekaan kuin rakkautta ja haaveita. Ja tietenkin rahaa. Rahaa naiset hankkivat postittamalla asiakkailleen alusvaatteita, joita kertoja ensin käyttää. Mitäpä ei tekisi rahan ja rakkauden eteen, hän ajattelee.

Molemmilla naisilla on mielenterveysongelmia, mutta ne ovat vain yksi osa arkea - ainakin kertoja kuvittelee niin. Pikin paniikkihäiriö kuitenkin pahenee, ja hän poistuu asunnostaan yhä harvemmin ja harvemmin. Käytännön asiat, kaupassakäynnin ja pyykinpesun, hoitaa Pikin entinen naisystävä Bossa. Järjestely tuntuu toimivan, mutta kertojassa se herättää mustasukkaisuutta: Miksen minä vaan Bossa? Lopulta tilanne kärjistyy niin, että Piki eristäytyy täysin asuntoonsa.

"Minä olin väsynyt. Piki oli väsynyt. Bossa oli väsynyt. Me olimme kaikki niin kovin väsyneitä. Niin väsyneitä, että tiesin Bossan voivan jättää Pikin ja kissat ruoatta vaikka kuukaudeksi eikä Piki silti liikkuisi kotiovensa ulkopuolelle mennäkseen kauppaan."

Yhdeksi teoksen teemoista voisikin mainita ihmisten väliset riippuvuussuhteet. Vaikka Oksanen kirjoittaa homoseksuaalisuudesta ja mielenterveyshäiriöistä ja -sairauksista, ne eivät ole teoksen varsinainen teema vaan aiheita joiden kautta teemoja, muun muassa yhteiskunnan prioriteetteja, käsitellään. Näistä pääaiheista Oksanen kirjoittaa näennäisen asiantuntevasti viljellen tekstissään niin tautiluokituksia ja diagnooseja kuin homobaarien nimiäkin. Asiantunteva sävy toiminee sellaisten lukijoiden kohdalla, jotka eivät tunne kyseisiä aihepiirejä, muutoin sävy saattaa ärsyttää lukijaa liialla yleistävyydellään.

Vaikka teos käsittelee rankkoja aiheita, se on kevytlukuinen lyhyiden lukujensa ja onnistuneen tauottamisen ansiosta. Kirja on jaettu viiteen osaan. Kerronta ei etene kronologisesti vaan osa luvuista kertoo päähenkilön myöhemmästä elämästä Joonatanin kanssa. Tämä elämä tuntuu hänestä vääränlaiselta mutta silti helpommalta kuin Pikin kanssa: pirteä ja tehokas täytyy olla vain Joonatanin läsnäollessa, miehen lähdettyä töihin kertoja saa polttaa tupakkaa ketjussa ja lojua kylvyssä tuntikausia tuntien veden hyväilevän ihoaan kuin nainen.

Juonen aukot pitävät lukijan kiinnostuneena ja saavat haluamaan tietää, mitä kertojalle ja Pikille lopulta kävi. Rakenteeseen tuo oman lisänsä sinne tänne ripotellut laulunsanat. Osien alussa ne tuovat teokseen sopivan mausteen (erityisesti Courtney Love -lainausten intermediaalisuus toimii), mutta keskellä tekstiä ne tuntuvat korneilta.

Baby Jane on synkkä kirja synkistä aiheista, joita käsitellään kaunistelemattoman avoimesti, jopa provosoivan kantaaottavasti.

"---mietin, että mikä olis paras ja varmin keino. Se kuulostaa aika varmalta että syö kaikki lääkkeet mitä löytyy, pistää muovipussin päähän ja teippaa sen roudarinteipillä niin, että varmasti tukehtuu omaan oksennukseensa. Ei tässä oikein ole vaihtoehtoja, on hankala saada apua. Aikuinen lapsi. Nuori vanhus. Liikkuva neliraajahalvaantunut."