Lasi-Ikaros (minä kirjoittajana)

Kirjoittajana olen kuin labyrintti, kuin tuulen mukaan muuttuva cumuluspilvi, josta voi eri suunnista katsottuna löytää erilaisia kuvioita; kuin kerros kerrokselta tiivistynyt liuskekivi, kuin suo, kuin pyttipannu, kuin itseään korjaava positivistisen tiedon puu, kuin kiina-heprea -sanakirja, kuin lekasora, kuin kirjoittamatta jättäjä (saan aikaan yhtä vähän hyvää tekstiä).
 Vahvuuksiani ovat analysointi, pohdinta ja persoonallisuudeksi naamioitu välttävä yleissivistys.
 Tarvitsen teknisten asioiden (kuten pilkkujen käyttämisen ja tällä tavoin sulkumerkkien välttämisen) lisäksi harjoitusta ainakin aikatauluttamisessa, nöyryydessä, epätäydellisyyden sietämisessä ja tarpeettoman julmalle itsekritiikille antautumattomuudessa. Heikkouksiani ovat myös mielikuvitusta vaativat tarinat.
 Tasapainottelen itseinhon ja -rakkauden välimaastossa. Olen kuin Ikaros, joka yrittäessään välttää lentämistä liian matalalla lentääkin liian korkealle, säikähtää omaa loistavuuttaan ja narsismin pelossa putoaa mereen. Siivet ovat sulaneet, mutta vajottuaan muita alemmas hän saa yksinäisyydessään hekumoida vahan sulattaneen voiman muistossa. Koska on liian ylpeilevää verrata itseään sankarihahmoon, sanon olevani kuin lasinpala meressä, johon Ikaros putosi. Aallot hiovat lasista täydellisen mutta sitä ennen astian on täytynyt särkyä. Koska olisi tekopyhää kumota aiempi lausuntonsa (huomaa ristiriita positivisti-vertaukseen), julistan: olen Ikaros. Olen kellari-Ikaros.