Emme ole ongelmajätettä

Tämän tekstin kirjoitin pari kuukautta sitten elämänkatsomustiedon tunnilla. Jos teksti tuntuu loppuvan kesken, se johtuu siitä, että jätin loppuosan julkaisematta sen henkilökohtaisuuden vuoksi. Tarkoituksenani ei ole väheksyä hoitotyön tekijöitä vaan ottaa esille siihen liittyviä mediassakin esiintyneitä laiminlyöntitapauksia.

Oikeudenmukaisessa valtiossa sovelletaan kultaista sääntöä: kohtele toisia kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan. Yhteiskunnan tulisi olla järjestetty niin, että ikä, sukupuoli, kansalaisuus tai mikä tahansa muu tekijä ei vaikuttaisi yksilön kohteluun eriarvoisena. Vaikka Suomi on lainsäädännöllisesti yksi oikeudenmukaisimmista valtioista, epäkohtia löytyy silti hälyttävän paljon. Naiset saavat edelleen pienempää palkkaa kuin miehet, vaikka pätevyys olisi sama. Vanhustenhoidossa on suuria epäkohtia; herää jopa kysymys, onko vanhusten kohtelu lainkaan inhimillistä. Kehitysvammaisten kohtelusta inhimillisyydestä ei aina voida edes puhua: toisinaan heitä kohdellaan huonommin kuin eläimiä. Tällä hetkellä julkisuudessa herättää keskustelu autistien kohtelu: turvatoimenpiteinä on käytetty ihmisarvoa alentavi keinoja kuten pakkopaitaa ja wc:ssä käynnin mahdollisuuden eväämistä.
 Näennäisen globaalilla 2010-luvn, ullakin ulkomaalaistaustaiset henkilöt voivat joutua kohtaamaan aiheetonta syrjintää. Diskriminaatiota kohdistuu myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajiin. Medialla on oma osuutensa ennakkoluulojen vahvistamisessa. Jos asioista puhuttaisiin suoraan ja niin sanotusti lyötäisiin faktat pöytään, voitaisiin välttyä monilta väärinkäsityksiltä.
 Yksi vaietuista "ongelmaryhmistä" ovat mielenterveyspotilaat. Vaikka Suomen valtiolla on käytössä hyviä ja toimivia käytäntöjä kuten sairaseläke ja toimeentulotuki, saattaa yhteiskunnan jatkuvasti kiihtyvästä vauhdista pudonnut henkilö helposti syrjäytyä eikä konkreettista apua jaksa välttämättä etsiä byrokratian kiemuroiden läpi.